torstai 12. toukokuuta 2016

Kevätkuvia Kadriorgin puistosta

Kadriorgin puisto on suuri puistoalue Tallinnassa. Sieltä löytyy kauniita kukkaistutuksia, mahtavia puita, joutsenlampi, Kadriorgin palatsi sekä muita museorakennuksia. Japanilainen puutarha on myös katsomisen arvoinen paikka. Puisto on varsin suosittu ulkoilukohde sekä kaupunkilaisten että turistien keskuudessa. Mekin käymme siellä silloin tällöin kuljeksimassa. Tässä kuvia eräältä keväiseltä päivältä.




Tämä pronssinen henkilö on Jaan Poska. Virolainen politikko, joka on ollut Tallinnan kaupunginjohtajana ja mm. viron ensimmäisenä ulkoministerinä. Patsas paljastettiin viime talvena.




Joutsenlammessa uiskenteli tällä hetkellä vain muutamia sorsia ja lokkeja.




Kirsikkapuut kukkivat kauniisti.




Kauniita kukkia on siellä täällä, vaikka ne eivät ihan vielä olleet täydessä loistossaan.




Portti Kadriorgin palatsille.





Kadriorgin palatsi on 1700-luvun keisarillinen kesäasunto. Toimii nykyään taidemuseona.




Valkovuokkoja kasvoi joka puolella.




Hyvä oli polkuja pitkin juoksennella.




Valkovuokkoja, keltavuokkoja, jossakin vielä sinivuokkojakin.




Tässä kasvanut joskus aikamoinen puu.




Japanilaisesta puutarhasta.











Tallinna on täynnä taloja, joista näkee niiden olleen joskus todella kauniita. Mutta aika on tehnyt tehtävänsä ja monet näistä taloista ränsistyvät paikalleen.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti